keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Suuri tyllipainajainen - kukkatutu


Törmäsin netissä pyöriskellessäni kukkatutuihin, ja heti ensimmäisen nähdessäni päätin tahtovani kokeilla itsekin sellaisen valmistamista. Valtaosa löytämistäni kuvista oli lasten tutuista, joissa niissäkin oli vain muutama hassu kukkanen kiinni. Pari aikuisille mitoitettuakin löysin, mutta nekään eivät olleet ihan sitä mitä itse hain. Kokeilu siis alkoi! Tätä aiemmin en olekaan tainnut koskaan työstää tylliä, ja voin kertoa että ärräpäitä lensi, ainakin aluksi. 




Eka versio näyttää tältä. Helmoja on kolme kerrosta joista kaksi tylliä ja yksi valkoista polyesteriä. Molemmissa tyllikerroksissa on tekokukkia, mutta uloimmassa niitä on enemmän. Uloimmassa kerroksessa on myös pitkä tyllinauha muhkeuttamassa helmaa entisestään. Vyötäröratkaisuksi päätyi kuminauhakuja, jotta hame sopii monen kokoiselle. 



Kukkia helmaan tulee vielä lisää, kunhan ne postitse saapuvat. Tämän hetken kukat ovat pieniä ja siroja, mutta odottamani kukat ovat suurimmaksi osaksi ruusuja ja pioneja, eli ne varmasti kohottavat helmaa vielä entisestään suuren kokonsa vuoksi. 




Tässäpä vielä sivukuva. Mielestäni olen onnistunut hameen valmistuksessa varsin hyvin ottaen huomioon, että työn suunnittelu oli olematonta, ja lähdin toimeen oikeastaan heti sen kummemmin miettimättä. Tylliä hameeseen on kulunut noin 7,5m, polyesteriä vähän reilu 3m, kukkia on satoja ja hermoni riekaleina. Ei vaan, nautin kyllä projektista. Kankaiden hinta yhteensä hipoo vain viittätoista euroa, mutta kukat nostavat lopullisia valmistuskustannuksia paljon. 

Mukavaa kevättä kaikille!
-Juulianna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti